top of page

SUOMALAINEN MEHILÄISFARMI

Meistä
henkilökuva_nettiin.jpg

Mehiläinen on ihmisen paras ystävä

 

 Olemme Elina & Martti, puolivallattomat kaupunkilaiset luonnon ihmeiden äärellä. Yhdessä mehiläistemme kanssa muodostamme mainion tiimin nimeltä Elma B.

 

 Valmistamme Elma B -tuotteita ensiluokkaisesta hunajasta ja mehiläisvahasta. Ensiluokkainen tarkoittaa, että saamme hunajaa ja vahaa omilta mehiläisiltämme, luomutuotanto vaatimukset täyttävästä ympäristöstä Satakunnassa. Hunajamme on aina tuoreinta mahdollista, edellisen kesän satoa. Ihonhoitotuotteisiin käyttämämme vaha on mehiläisten kesän aikana valmistamaa neitsytmehiläisvahaa, jonka keräämme talteen hunajakennojen päältä.

​

 Erilaiset hunajat, ihonhoitotuotteet sekä mehiläisvahakynttilät valmistuvat meillä pihapiirin entisessä kyläkaupassa. Periaatteemme on, että käytämme kaikissa tuotteissamme vain luonnosta saatavia ainesosia. Ne eivät siis sisällä keinotekoisia maku-, haju-, tai säilöntäaineita. Tarkat sisältömerkinnät löytyvät sivuiltamme jokaisen tuotteen kohdalta, sekä tietysti myyntipakkauksista.

 

 Olemme molemmat ammattitutkinnon suorittaneita mehiläistarhaajia. On itsestään selvä, että teemme työtämme luontoa ja mehiläisiä arvostaen. Mielestämme asiaan kuuluvat puiset mehiläispesät ja puhdas ympäristö, lyhyet etäisyydet tarhojen välillä sekä ennen kaikkea hyvä ja ammattitaitoinen huolenpito eläimistä. Hoitotapoimme ei kuulu pesien siirtely parempien satotoiveiden perässä, pölytys-tai torjuntapalveluiden tuottaminen mehiläisillä, eikä mehiläisten lääkitseminen. 

 

 Tuotamme artesaanihunajaa, mikä tarkoittaa muun muassa runsaasti käsityötä. Hunajan maku syntyy satokasvien meden ominaisuuksista, joten huomioimme mehiläispesiemme ympäristön kasvillisuuden. Linkoamme, säilytämme ja lopuksi purkitamme hunajat erilaisten medenkeruuympäristöjen mukaan. Näin saamme joka vuosi erilaisia ja eri makuisia hunajia. 

​

 Palvelemme yksityisasiakkaiden lisäksi jälleenmyyjiä ja teemme yhteistyötä yritysten kanssa.

Jos olet kiinnostunut mehiläistenhoidosta harrastuksena, meiltä voi kysyä myytäviä mehiläispesiä ja neuvoja.

Yhteystietomme löytyvät sivujen alareunasta.

signature.pngTuottajat esittäytyy

Onko mehiläinen jo kohta uhanalainen Suomessa?

 Yleisesti ottaen mehiläinen voi maassamme hyvin.

Suurin yksittäinen harmi tarhamehiläiselle on punkki,  joka on jo levinnyt maailmassa lähes kaikkialle. Mehiläisiinsä sitoutuneet tarhaajat osaavat kuitenkin auttaa yhdyskuntia tässäkin asiassa. Itse torjumme punkkia luonnollisin keinoin, timjami-öljyssä olevalla tymolilla sekä raparperinkin sisältämällä oksaalihapolla. Nämä orgaaniset yhdisteet ovat harmittomia mehiläisille mutta punkit eivät niitä siedä.

Paikallisesti ikävyyksiä mehiläisille voi aiheutua myös viljelyksillä huolimattomasti tehdystä tuholaistorjunnasta tai kaupungin vilkkaasta liikenteestä, jos pesiä sattuu olemaan tällaiselle alttiilla paikalla.  

​

Mitä hoitajat puuhaavat kesällä/talvella?

 Meillä alkukesän tärkein tehtävä on pitää mehiläiset tyytyväisinä ja pesissään. Tämä tapahtuu huolehtimalla, että mehiläisillä on kotonaan sopivasti tilaa ja lämpöä. Kesän lopulla huolehdimme, että yhdyskunnat ovat hyvinvoivia ja että niillä on tarpeeksi ruokaa pitkään talveen. Talvella pesien pitää saada olla rauhassa. Tällöin hoitaja tekee kaluston puhdistustöitä ja haaveilee kesästä.

 

Ryöstättekö mehiläisiltä kaiken hunajan?

 Emme ahnehdi satoa. Keräämme pesistä vain hunajaa, joka jää mehiläisiltä käyttämättä. On olennaista, että mehiläiset saavat syödä keräämäänsä hunajaa kevään, kesän ja syksyn kuluessa niin paljon kuin haluavat. Samoin siitepölyä. Vain näin toimiessamme voimme toivoa saavamme satoa itsekin. Ja jos joku jää huonona kesänä ilman hunajaa, on se kyllä tarhaaja.

Jätämme pesiin hunajaa myös talveksi.

Sydäntalvea varten pesille annetaan lisäksi puhdasta sokeria veteen liotettuna. Mehiläiset tekevät tästä ns. talviruokaansa. Tämä on tärkeä hoitotoimi yhdyskunnan selviämiseksi talven yli. Puhdas sokeri ei sisällä kivennäisiä kuten hunaja. Kivennäiset aiheuttavat mehiläisen suoliston nopean täyttymisen ja tarpeen kakkia pesän sisälle. Talvella tämä vahingoittaisi kohtalokkaasti koko yhdyskuntaa. Mehiläinen voi syödä turvallisesti hunajaa vasta kevättalvesta. Hunaja onkin tätä varten syksyllä laitettu pesän reunoille, josta mehiläiset sen liikkeelle lähdettyään löytävät.

​

Nukkuvatko mehiläiset talviunta?

 Ovat hereillä. Ulkolämpötilan viilentyessä mehiläiset lopettavat lentämisen ja hakeutuvat pesässä pallomaiseen muodostelmaan. Pallon keskellä lämmittelee kuningatar mukavassa, yli 20 asteen lämmössä. Pallo muuttuu tiiviimmäksi aina ulkolämpötilan laskiessa. Näin toimiessaan yhdyskunta ei koskaan palellu talven aikana. Niin voi kuitenkin käydä, jos pallo jostain syystä hajoaisi. Esimerkiksi linnut, pikkujyrsijät tai karhut voivat aiheuttaa pesäkuolemia häiriköimällä niitä kevättalvella. Ja kyllä, meillä on myös karhu vieraillut pesillä.

 

Paljonko pesässä on mehiläisiä?

 Hyvinvoivassa pesässä on talvehtimassa n. 10 000 mehiläistä, kesällä n. 50 000. Keväällä yhdyskunta alkaa kasvaa vauhdikkaasti ja on suurimmillaan loppukesästä. Pesässä asuvat yksi kuningatar, muutama sata kuhnuria ja kymmeniätuhansia työläismehiläisiä. Kuningatar ja työläiset ovat tyttöjä, kuhnurit poikia.

 

Kuinka vanhaksi mehiläinen elää?

 Työmehiläinen elää kesällä noin 6 viikkoa mutta sattuessaan syntymään syksyllä, useamman kuukauden.

Lentäminen on kovaa työtä mehiläisellekin ja koska talvehtiva mehiläinen ei lennä paljoakaan, elää se siksi pitkään. Kuningatar voi elää useita vuosia.

Mehiläistenhoito ja hunajaa

Te olette kysyneet meiltä mehiläisistä..

 

​

Minkä verran pesästä tulee hunajaa?

 Suomen kesät ja mehiläisyhdyskunnat ovat keskenään hyvin erilaisia. Hunajasato voi olla 0-100kg. Keskiarvo lienee meillä hieman alle 40 kg per pesä.

​

Onko hunaja terveellistä?

 Hunaja on antioksidantti ja tukee elimistön vastustuskykyä estämällä rasvojen hapettumista. Sillä on antibioottinen, mikrobeja tuhoava vaikutus. Hunaja tunnetusti helpottaa myös kurkkukipua.

Terveysvaikutukset ovat kuitenkin vaikeasti tutkittavia, koska hunajat voivat olla keskenään hyvin erilaisia. Onkin niin, että hunajaa myytäessä sen mahdollisia terveysvaikutuksia ei saa edes mainita.

 

Onko hunajassa sokeria?

 Noin 80% hunajan koostumuksesta on erilaisia sokereita. Nämä ovat kaikki kukkien meden sisältämiä sokereita. Sakkaroosia eli ns. tavallista sokeria hunaja ei sisällä. Toisaalta hunaja on oliiviöljyn jälkeen maailman väärennetyin elintarvike. Mitkään ulkoiset seikat eivät valitettavasti kerro, onko hunajaan lisätty esim. melassia. Tällainen selviää vain laboratoriotutkimuksessa. Onneksi kotimainen hunaja on tässäkin suhteessa lyömätön vaihtoehto.

 

Onko suomalainen hunaja parempaa kuin muualla tuotettu?

 Tätä ette ole kysyneet mutta vastaamme kuitenkin.

Kaikkien tunteman, jo edesmenneen  kenraalin sanomaa hieman soveltaen: Suomalainen hunaja on parasta meille suomalaisille.

Hunaja on erinomainen matkamuisto lomamatkalta mutta isossa kuvassa ei ole oman maan hunajan voittanutta. Mehiläiset hyödyttävät luontoa aina paikallisesti. Hunaja on lähiruokaa, eikä sitä kannata kuljetella suuria määriä maasta toiseen. Kotimaisen hunajan alkuperä on helppo selvittää vaikkapa tarhaajalta itseltään. Hunajan tuotanto ei ole Suomessa teollisuudenala vaan suurelta osin asialleen omistautuneiden, mehiläisiinsä intohimoisesti suhtautuvien tarhaajien kivaa mutta usein kovaakin työtä.

​

Miten hunaja valmistetaan?

 Mehiläiset valmistavat hunajan keräämällä mettä kukista, lisäämällä siihen omia entsyymeitään ja sen jälkeen kuivattamalla siitä vettä pois. Hunajan maku riippuu siitä, missä kukissa mehiläinen vierailee. Ihminen ei osallistu hunajan valmistukseen, vaan hunaja on sellaisenaan valmis, puhdas luonnontuote.

 

Pilaantuuko hunaja?

 Hunaja ei varsinaisesti pilaannu, eikä se siten ole koskaan syötäväksi kelpaamatonta. Lähimmäksi pilaantunutta pääsee hunaja, joka on alkanut käymään. Tällöin pinnalla oleva nestemäinen osa saa epämiellyttävän äitelän maun. Käyminen voi alkaa epäedullisissa säilytysolosuhteissa varsinkin, jos hunaja on hieman normaalia kosteampaa.

​

Miksi hunajapurkissa lukee kielletty alle 1-vuotiailta?

 Hunaja voi sisältää luonnossa esiintyvää bakteeria, joka saattaa aiheuttaa vauvoille imeväisbotulismin, vakavan myrkytystilan. Bakteeri on isommille lapsille ja aikuisille täysin vaaraton.

 

Mihin hunajaa voi käyttää?

 Mihin vaan, rajana vain mielikuvitus. Itse käytämme hunajaa mm. juomissa, salaateissa, lihan, kalan, kasvisten ja marjojen kanssa, smoothiessa, leivän ja puuron päällä ja yleensäkin aina sokerin sijasta.

Hunajaa voi hyvin käyttää myös leivonnassa.

Paitsi että hunaja on ympäristöystävällistä lähiruokaa, on se myös paras makeutusaine: Ihminen maistaa hunajan normaali sokeria makeampana ja sitä tarvitsee makeuttamiseen siten kolmanneksen vähemmän. Lisäksi hunaja sisältää 20% vähemmän kaloreita kuin sokeri.

​

​

.. ja hunajasta. Me vastaamme.

FAQ
bottom of page